Pitihän sitä kokeilla, lapsuusaikaista ajanvietettäni. Olin kerännyt jo toista vuotta kynttilän jämiä ja kananmunakennoja tänne mökille ajatuksena tehdä niistä sytykkeitä pirtin ja saunan uuniin. Se olikin ihan mukavaa askartelua. Nyt niitä on täksi kesäksi ja varmaan ensi kesäksikin. Tällaista sytykeaskartelua ei kylläkään tehty minun lapsuudessani. Oli kyttilän jämiä, muttei munakennoja. Kananmunat käärittiin kaupassa yksitellen paperiin ja ja sitten paperipussiin. Sitten jännättiin montako säilyi ehjänä kotiin saakka. 
Siinäpä sytykkeet tehtyäni jäi pieni määrä sulaa steariinia ja muistui mieleeni miten mukavaa oli lapsena tehdä steariinikuvia. Etsin lehdistä kivoja kuvia, valutin steariinia kuvan päälle ja annoin kuivua. Se oli mukavaa puuhaa. En minä sulatellut steariinia sen kummemmin missään erikseen, vaan tuli kynttilään ja siitä tippa kerrallaan kuvan päälle. Kummasti sitä osasi tulenkin kanssa leikkiä niin ettei vahinkoa tullut. No, onhan sitä monta muutakin asiaa jotka tulee mieleen omasta lapsuudesta, että mitenhän sitä hengissä selvittiin.
Tässäpä lapsuusmuiston verestystä nykyaikaan: Robinin steariinikuva Pirkka-lehden kannesta.
IMG_0588_Robin.jpg